 |
 |
| Pääsivu | |
| Veneen historia | |
| Kunnostaminen | |
| Kuva-arkisto | |
| Palautetta! | |
| Linkkejä | |
| Juttuja | |
| Briefly in English | |
 |
 |
|
Legendaarisen Daphnen lisäksi tallella on toinenkin Göran Schildtin purjevene – yhä edelleen seilaava haivene. Jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt 1944 Suomen, Schildt olisi paennut sillä Ruotsiin.
Teksti: Hannu Hyttinen
Muistikuvani oli vanha ja niin utuinen, että olin sen jo oikeastaan unohtanutkin. Vain joissain tietyissä tilanteissa se oli putkahtanut esille painuakseen taas takaisin epämääräisten häivähdysten muistilokeroon.
Oli jo vuosia siitäkin, kun tarina viimeksi oli tullut mieleeni.
Olin katsellut jotakin netistä ja sattumoisin osunut Kaptah-nimisen purjeveneen sivuille. Tuolla hai-luokan veneellä on ansiokkaat kotisivut, jotka kiinnostivat minua aika lailla. Olin itsekin omistanut veneen 70-luvulla muutamia vuosia kaverini Mauri Mattssonin kanssa.
Havaitsin sivuilta itseni. Sinne oli kirjattu tarkasti myös muut Kaptahin omistajat. Lista oli pitkä, sillä vene on rakennettu jo vuonna 1935.
Sitä vanhaa muistikuvaa ei tarvinnut houkutella, kun lueskelin Kaptahin sivuja. Se tuli esille itsestään – hämärä muisto, että olin joskus kuullut tai lukenut että Kaptahin varhaisiin omistajiin olisi kuulunut myös kuuluisa suomenruotsalainen, nyt jo edesmennyt teatteriohjaaja Vivica Bandler.
En löytänyt listalta Bandleria, ja kohta koko asia oli jälleen unohduksissa.
Kun jutun kirjoittaja 1970-luvun alkupuolella yhdessä kaverinsa kanssa omisti Kaptahin, veneen runko ja kajuutan katto olivat keltaisia. Kaptah-nimi oli maalattu veneen kylkiin istumalaatikon takaosan kohdalle. Kuva on Tampereen Pursiseuran retkitukikohdasta Näsijärveltä. (Hannu Hyttinen)
Sinne muistikuva varmaan olisi jäänytkin, ellen olisi sattumoisin lainannut kirjastosta Göran Schildtin nuoruudenmuistelmia Lainasiivin, ja sen jälkeen vielä Nuoren sotilaan päiväkirjaa, jossa Schildt kertoo lisää muistelmia vuosilta 1939-1945.
Olin tietenkin lukenut Schildtiä paljon ennenkin. Jos on kiinnostunut veneistä, purjehduksesta ja historiasta, Schildtin kirjat matkoista Daphne-purjeveneellä ensin läpi maailmansodasta juuri toipuvan Euroopan ja sitten Välimerellä antiikin maisemissa ovat itsestään selvää lukemistoa.
Schildtin muistelmakirjoista löysin nuoren miehen ennen noita Daphne-matkoja.
Niistä kävi ilmi sekin, että Schildtillä oli ollut purjeveneitä ennen Daphnea. Jo ennen sotia Schildt oli omistanut Vita Nuova -nimisen nostokölijollan, ja keväällä 1942 hän oli ostanut ”kasvattisisarensa” Vivica Bandlerin kanssa haiveneen, jolle Schildt oli Italiassa näkemänsä Rafaelin Galatea-merenneitofreskon innostamana antanut nimen Galatea.
Vivica Bandler oli Göran Schildtin kummivanhempien Erik ja Ester von Frenckellin tytär. Sen jälkeen kun Schildtin isä, kirjailija Runar Schildt oli päätynyt itsemurhaan vuonna 1925, von Frenckellit olivat osallistuneet tiiviisti Göran-kummipojan kasvatukseen. Vivica ja Göran kasvoivat melkein kuin sisarukset.
Vanhana haipurjehtijana kiinnostuin totta kai, kun Schildt kirjoissaan paljasti seilanneensa hailla. Schildt on siis hänkin meikäläisiä!
Uteliaana miehenä kaivelin tietenkin omista arkistoistani Galatea-nimistä haivenettä, mutta sellaista niistä ei löytynyt.
Koska Schildt oli omistanut haiveneen yhdessä Bandlerin kanssa, oli väistämätöntä että eräänä päivänä mieleeni pulpahti se vanha ajatuksen häivä Bandlerista ja Kaptahista. Mitenkäs sen kanssa oikein olikaan…?
Nyt aihe alkoi jo vaivata sen verran, että piti ryhtyä ottamaan selvää.
Tiesin, että helsinkiläisellä Nyländska Jaktklubbenilla on Suomen paras purjehdushistoriallinen kirjasto ja että parhaiten sen tuntee NJK:n kirjasto- ja mallilautakuntaa vetävä Leif Strandström.
Hän lupautui tutkimaan, onko Schildtin ja Bandlerin Galatea-hai ollut joskus jonkin purjehdusseuran rekisterissä. Minua tietenkin kutkutti ajatus, että Galatea sattuisi olemaan purjenumeroltaan L 31 – eli siis se vene, joka oli meillä Kaptah-nimisenä.
Meni joitakin viikkoja ennen kuin Strandström soitti. Hän oli tutkinut arkiston perin pohjin, mutta vetänyt vesiperän. Minkään suomalaisen seuran rekisterissä ei ole ollut Galatea-nimistä haita.
Tuohon vastaukseen olin ehkä jo varautunutkin. Olin Schildtin kirjoista saanut selvän käsityksen siitä, miten suuresti hän inhosi kaikenkarvaisia ryhmittymiä ja yhdistyksiä. Tuskin hän olisi venettään mihinkään seuraan rekisteröinytkään.
Nyt kun ajatus Kaptahista ja Bandlerista sisälsi myös Galatean ja Schildtin, se ei enää suostunut pysymään hatarien mielikuvien pölyisessä perävarastossa.
Muutaman viikon kuluessa sain kootuksi niin paljon rohkeutta, että uskalsin soittaa itselleen Göran Schildtille.
Hän vastasi matkapuhelimeen talossaan Kreikan Leroksella.
Kun olin tankannut asiaani viitisen minuuttia ruotsiksi, Schildt kehui ruotsintaitoani ja vaihtoi puheensa suomeksi…
Hän oli hyvin ystävällinen – ja pahoillaan, kun ei muistanut Galatean rekisterinumeroa. Schildt tuumasi, että kun on jo 90-vuotias, ei voi ihan kaikkea enää muistaa.
Schildt arveli, että Tammisaaressa saattaisi kyllä olla joitakin Galateaa koskevia papereita. Hän kehotti kysymään Christine ja Göran Schildtin säätiöstä, joka ylläpitää Villa Schildt -museota ja huolehtii Schildtin arkistosta.
Noudatin neuvoa ja sain säätiön arkistonhoitajalta Ulla Simelliltä lupauksen, että hän yrittää penkoa Schildtin papereita.
Jonkin ajan kuluttua Simell viestittikin, että jotain on löytynyt: Naantalin nimismiehen 12. elokuuta 1944 filosofian maisteri Göran Schildtille antama lupa purjehtia omistamallaan siniseksi maalatulla hai-luokan purjeveneellä Galatealla tarkasti määritellyllä alueella Turun saaristossa.
Ulla Simellin löytöihin kuului myös jäsenkortti, josta ilmeni että Herr. Mag. Göran Schildt oli vuonna 1944 Nådendals Segelsällskapin jäsen numero 51.
Olin Schildtin muistelmakirjoista lukenut, että hän oli purjehtinut hainsa Naantaliin siltä varalta, että Neuvostoliitto miehittäisi Suomen. Schildt oli halunnut varmistaa, että pakoneuvo Ruotsiin olisi tarvittaessa valmiina.
Päättelin, että juuri tämän vuoksi Schildt oli hankkinut luvan purjehtia saaristossa ja että hän oli jopa joutunut liittymään purjehdusseuraan, jotta oli voinut saada tuon luvan.
Kulkuluvassa ei ollut mainittu hain rekisterinumeroa, mutta sen arvelin saavani selville Naantalin Purjehdusseuralta.
”Olipa tieto”, päivitteli NPS:n kommodori Esa Vahtera kuullessaan, että kansainvälisesti tunnettu kirjailija ja kulttuurihistorioitsija on ollut NPS:n jäsen.
Galatea-veneestä NPS:ssä tiedettiin yhtä vähän kuin sen omistajasta – eli siis ei mitään. Vahtera kertoi, että seuralla ei vielä sotavuosina ollut omaa kiinteää tukikohtaa ja että vanhat paperitkin ovat hävinneet taivaan tuuliin.
En silti menettänyt toivoa. Villa Schildtin Ulla Simell oli näet luvannut jatkaa Schildtin arkiston pöyhimistä.
Hän piti lupauksensa ja saattoi jonkin ajan kuluttua ilmoittaa varsinaisesta ilouutisesta. Simellin käsiin oli osunut valokuvakansio, jonka kannessa lukee ”Galatea in memoriam”. Schildt oli vuonna 1944 koonnut tuolloiselle vaimolleen Mona Moralesille joululahjaksi albumin pariskunnan haipurjehdusmuistoista.
Yhdestä kuvasta Ulla Simell oli löytänyt purjenumeron.
”Tulkitsin sen numeroiksi L 31 ja kun katsoin kirjettäsi, se osui nappiin!”, Simell kirjoitti riemuiten.
Hän ei lopettanut arkiston penkomista tähänkään, ja lisää herkkua olikin sieltä vielä löytyvä:
Eräänä päivänä postilaatikostani löytyi kirjekuori, joka sisälsi valokopion ruotsinkielisestä kauppakirjasta marraskuun 20. päivältä 1944. Kauppakirjalla agronomi (teatteriohjaaja Bandlerin varsinainen koulutus oli agronomi) V. von Frenckell ja maisteri G. Schildt olivat myyneet omistamansa haiveneen L 31 Galatea (entinen High Life ja entinen Scarabe) 50 000 markan hinnasta laivameklari Henning Windmüllerille.
Siis kahdesti Galatea ja L 31! Nyt siihen saattoi jo uskoa vuorenvarmasti.
En malttanut olla suuntaamatta auton keulaa Villa Schildtiin Tammisaareen katsomaan sitä albumia, ja siellähän se kuva oli muiden purjehdusmuistojen joukossa: Göran ja Mona saaristoretkellä hailla, jonka purjeessa on tunnus L 31 ja perässä outo lippu.
Olen sittemmin lukenut Lainasiivin-kirjan ja Nuoren sotilaan päiväkirjan uudestaan ja uusin silmin ja osaan nyt kertoa, mikä se lippu on. Schildt kirjoittaa purjehtineensa isokokoisella Ranskan trikolorilla sen takia, että se oli hänen ja Monan mielestä esteettisesti miellyttävin kaikista lipuista!
Valokuvan takana teksti kertoo, että Schildtit ovat kuvassa rantautuneet Ormskär-nimiseen saareen kesällä 1943.
Göran Schildt haavoittui vakavasti talvisodassa. Hän ei enää joutunut jatkosotaan, vaan sai olla kotona ja saattoi jopa seilailla saaristossa mielensä mukaan.
Nuoren sotilaan päiväkirjassa Schildt kirjoittaa Galateasta kymmenillä sivuilla – kuinka Schildtit kunnostavat venettä hienoksi Loviisassa ja sitten idän uhatessa valmistautuvat pakoon Suomesta kesällä 1944; miten he pakkaavat omaisuuttaan Galateaan ja kätkevät tavaraa, joka ei veneeseen mahdu; kuinka he seilaavat Helsingin ja Hangon kautta Naantaliin, mistä länteen Göran Schildtillä on valmiit matkasuunnitelmat; miten tilanne kuitenkin rauhoittuu ja pakomatka vaihtuu viikon huvipurjehdukseksi, jonka jälkeen Galatea nostetaan talviteloille Naantalissa ja myydään.
Olihan se vanha muistikuva totta, mutta että se oli vielä enemmänkin...: yhä edelleen seilaava Kaptah on paitsi Vivica Bandlerin myös peräti Göran Schildtin vanha vene!
Juttu on julkaistu Navigare-lehdessä vuonna 2008.
March 03 2008.