Kunnostaminen ja ylläpito

Kevään 2002 kunnostuksista
Perälautaremonttia
Kuvia rispaantuneista kangaskannen saumoista
Kuvia ja kuvatekstejä kevään 2003 remonteista

Kaptah on pidetty vuosien saatossa varsin hyvässä kunnossa. Minun tietoni veneen vaurioista ja niiden korjaamisesta sekä yleisestä kunnostamisesta rajoittuvat viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Minkälaisia remontteja Kaptahille sitten on tehty? Uuden peräsimen Kaptah sai vuonna -96 edellisen pudottua Mikolta ja Santulta Hangon edustalle. Hai-veneen helppo hallittavuus oli mahdollistanut melalla ohjaamisen.

Oikeanpuoleinen rustirauta oli revennyt Tampereen aikoina, ja veneen rautakölikin oli murtunut etuosastaan jossain vaiheessa ilmeisesti kiville ajon seurauksena. Tämä oli paljastunut vasta veneen hankinnan jälkeen. Uudet rustiraudat Kaptah sai vuonna -99 samalla kun vasemmalta puolelta vaihdettiin kylkilautoja. Uusi puuköli-aihio tilattiin veneenveistäjältä Mikon viimeistellessä ja asentaessa sen itse.

90-luvun alkupuolelle toinen hai, tietojeni mukaan, oli ajanut Kaptahin päälle. Tämän seurauksena osa parraslaudasta (perässä oikealla puolella) oli jouduttu uusimaan, samoin kuin vastaavalla kohdalla oleva kylkilautaakin oli jouduttu vaihtamaan (ks. kuva alla).
liitos

Materiaalit

Hain kylkilaudoitus on mäntyä. Kylkilaudat tukeutuvat saarnisiin kaariin, pohjassa on puukölin (liekkö puutäyte oikeampi termi?) alla rautaköli. Parraslaudat ovat mahonkia, tietojeni mukaan ne ovat peräisin 70-luvun alkupuolelta. Tällöin kansimattona oli ollut rimakantta matkiva muovimatto. Perälauta on tammea (lue lisää perälautaremontista). Luonnollisesti tämän ikäluokan veneissä on puinen (oregonmäntyinen) masto ja puomi. Haihin olisi tätä nykyä mahdollista asentaa alumiininen puomi ja masto, jolloin veneellä kilpailtaisiin samassa luokassa Hai-2000 veneiden kanssa.
Veneen metalliosat ovat ruostumatonta ja haponkestävää terästä, messinkiä, pronssia ja alkuperäinen peräpeili oli kiinnitetty taotuilla sinkityillä rautanauloilla. Jonkinmoinen materiaalikirjo siis ;-) Kaptahin rimakansi on suojattu perinteiseen tapaan kankaalla. Kangas on taas suojattu useilla kerroksilla Miranolia, nykyisellään pintamaalina on Betolux. Joku kunnon perinteinen öljymaali voisi olla alkydimaalia parempaa kankaalle ja puulle, öljymaalien hankaluutena on vain niiden hidas kovettuminen. Keväällä kun pitäisi veneen kanssa ehtiä monta muutakin asiaa.

Hai-luokan luokkasäännöistä (suora linkki pdf-tiedostoon Haipurjehtijoiden sivustolla) löytyvät rajoitukset materiaaleille ja materiaalivahvuuksille.

Strategiset mitat

Pituus (LOA): 9.6 m (30 ft)
Leveys: 1.9 m
Vesilinja (LWI): 6.60 m
Uppouma (B): 1900 kg
Syväys (D): 1.1 m
Purjeala (A): 19.20 m² (iso ja fokka), spinaakkerikin löytyy (vanha spinnu repesi Musto Classic Regatassa syksyllä 2002)
'Varapurjeena' veneessä on 4-heppainen Evinrude, vuosimallia -86. Edeltävä moottori oli 3.5-hevosvoiman Johnson, vm.1960.

Tarkempia tietoja Hai-veneistä Yachtdatabasessa

Kevät 2002

Suuremmat remontit jäi tekemättä 'perinteisen' syyn eli aikapulan vuoksi. Alunperin tarkoituksenani oli tehdä jolla, jotta poijulle liikkuminen olisi helpompaa, eikä olisi tarvinnut puljata seuran jollan kanssa. Dixi Dinghyn piirustuksetkin ehdin jo tilata Corebrosilta, mutta homma vaan sitten jäi... Hankin Kaptahille sitten laituripaikan - eipä tarvitse enää miettiä jollan rakentamista ;-).Saumojen sirklaamista

Parraslaudan ja ylimmän kylkilaudan välinen sauma oli päässyt irvistämään, ja tiukalla kryssillä vettä tunki istumalaatikkoon. Raot ajettiin auki molemmilta puolilta ja tiivistettiin. U-palkki, johon etustaaki kiinnittyy, oli päässyt erittäin huonoon kuntoon, ja piti siten vaihtaa uuteen.

Perälaudan kulmat tiivistettiin odottamaan kokonaan uuden perälaudan vaihtoa. Mastoon viritettiin ajovalo moottorilla ajoa varten, ja samalla asennettiin myös ankkurivalo toppiin. Kaptah sai myös nimikyltit tietääkseni ensimmäisen kerran 68:aan vuoteen. Nyt on sitten kaikki katsastuspykälät taytetty ;-)

Pienempiä fiksauksia olivat käteen jääneen keulaventtiilin uudelleenkiinnitys, hytin sisäkaton lakkaaminen ja muutaman johdon uudelleen vetäminen, peräsimen liimasauman halkeman korjaaminen, pinnan ruuvireikien proppaaminen, verkkohyllyjen vaihtaminen uusiin kankaisiin, uusien fenderisuojusten ompeleminen, kaikkien ulkopintojen uudelleen maalaaminen tai lakkaaminen ja kevyt sisäpuolinen kyllästäminen. Kaptahiin hankittiin myös 'uusi' moottori edellisen käytyä liian epäluotettavaksi.

Tuleville vuosillekin on kunnostettavaa tiedossa, niinkuin minkä tahansa puuveneen kanssa voi kuvitella olevan. Puuveneen kunnostaminen on minulle toinen puoli veneilyharrastuksesta, suhdeluku voisi olla kyllä suurempi purjehduksen hyväksi ;-)

Mahdollisia tulevaisuuden remontteja ovat mm. yhden tai kahden kaaren korjaaminen, pääsääntöisesti kaaret ovat varsin hyvässä kunnossa. Vesilinjan alapuolinen osa saumoista olisi hyvä rimoittaa, ainakin se helpottaisi siitä eteenpäin kevätkunnostuksia, ja vähentäisi liinoissa turvottamisen tarvetta. Rimoittaminen vaatisi tietysti sen, että pohja ja kyljet skrapataan ja hiotaan auki, jolloin kannattaisi tehdä myös lautojen uudelleenkyllästäminen. Ehkä kaikista tarpeellisin toimenpide on perälaudan vaihtaminen nykyistä uuteen ja ehompaan, koska nykyinen on imenyt vuosien saatossa hieman liian paljon vettä itseensä. Samalla voisi sitten suunnitella ja toteuttaa rakenteisiin hyvin sopivan perämoottoritelineen.

August 12 2003.